Kuka on Venice beachin kovin muskelimies? Tässä pelissä otetaan miehistä ja muskeleita mittaa. Pelin kulissit sijoittuvat suoraan 80-luvun Los Angelesiin. Legendaarinen Gold’s Gym on nyt Lion Gym ja pelissä nähdäänkin pullistelemassa leijona ja muita eläinhahmoja valtavien lihasten kera.
Lihaksia tarvitaan, että selviää 80-luvun katutappeluissa Losin aurinkoisilla kujilla. Pelin taustalla nähdäänkin kaljaa kittaava kilpikonna, joka lukeutuu aikakauden kapinallisiin. Poliisin konepellille on taiteltu lihaksikas härkä, johon törmätään jollakin pelin kolmesta ilmaiskierrospelistä.
Meininki on hurjaa, mutta niin on lihastenkin pumppaaminen tässä retrotunnelmaa huokuvassa kolikkopelissä. Lihasten pumppailun lomassa päästään nauttimaan lukuisista mysteerisymboleista ja jopa kolmesta ilmaiskierrostilasta, joiden aikana on luvassa kasvavia voittokertoimia ja laajenevia wild-symboleja. Katutappeluiden kingi voi päästä käsiksi jopa 25 000 kertaiseen päävoittoon.
Katusalin maisemiin sijoittuvaa Beast Mode -kolikkopeliä pelataan kuudella rullalla, jotka on sijoitettu neljälle riville. Jokaisella kierroksella on 4096 voittotapaa ja symbolit voivat kuulua voittaviin kuvioihin missä tahansa kohtaa ruudulla. Muskelimiehet pääsevät metsästämään voittoja panoksella 0,10-20 euron väliltä.
Pelissä on putoavat kelat joka tarkoittaa sitä että jokaisen voiton jälkeen ylhäältä ryöpsähtää uusi setti symboleja, jotka voivat muodostaa lisää voittokuvioita. Ryöpsähdykset jatkuvat niin kauan kunnes voittavia symboleja ei enää putoa alas.
Pieniä symboleja ovat grafittiruiskeella kirjoitetut kirjaimet 10, J, Q, K ja A. Suurempia voittoja tuovat treenitavarat kuten kahvakuula, rullaluistin, käsipaino ja värikäs mankka. Korkein perussymboli on muskelileijona. Kultainen kaulaketju on pelin wild-symboli.
Beast Mode slotissa on useita bonustoimintoja, jotka vauhdittavat niin peruspeliä kuin bonuskierroksiakin.
Satunnainen mysteeripyöräytys
Peruspelissä pääsee jännittämään mysteeritoimintoa, jonka myötä peliin lisätään ainakin yksi mysteerisymbolin. Peliin lisätyt symbolit muuttuvat kaikki samaksi symboliksi ja jos niillä iskee voittoon jäävät ne paikoilleen samaan aikaan kun jäljellä olevat symbolit katoavat. Mysteerisymbolit siis kasvattavat mahdollisuutta rakentaa yhä suurempia voittavia kuvioita.
Ilmaiskierrokset
Voit päästä käsiksi ilmaiskierroksiin kahdella tapaa, nappaamalla joko kolme tai neljä scatteria ruutuun. Jos scattereita napsahtaa kolme, saat mahdollisuuden uhkapelata ilmaiskierrokset panoksena voittaa parannetut ilmaiskierrokset. Neljällä scatterilla pääsee pelaamaan suoraan parannetuille kierroksille.
Voit valita kolmesta ilmaiskierrostilasta:
Mysteerimerkki-kierrokset
Mysteerimerkki-kierrokset aloitetaan niin että ruudussa on pysyviä mysteerimerkkejä. Parannetussa tilassa peliin lisätään 4 ekstramerkkiä. Mysteerimerkki vaihtuu joka kierroksella ja ne paljastavat altaan yhden ja saman merkin. Peliin voi ilmestyä satunnaisesti myös laajeneva pommi joka kasvattaa neljän keskimmäisen rivin korkeutta kaikkiaan jopa 7 symbolipaikan korkeuteen.
Kerrointikkaat-kierrokset
Kerrointikkaissa edetään jokaisen voiton jälkeen tikkaissa, joiden myötä kierrosten voittokerroin voi kasvaa aina 500x asti. Tavallisessa tilassa kierrokset aloitetaan 7 pyöräytyksellä ja parannellussa versiossa 8 pyöräytyksellä.
Laajeneva wild kierrokset
Laajeneva wild ilmaiskierroksilla peliin lisätään wild-symboleja, jotka laajenevat alaspäin tullessaan näkyviin. Lisäksi voittokerroin kasvaa yhdellä jokaisen wild-symbolin myötä. Jos kierrokset ovat paranneltuja alkaa kerroin kasvaa 10x alkaen.
Lihasten kasvattaminen salilla on aikaa vievää puuhaa ja niin on myös bonuspelin käynnistymisen odottelu tässä slotissa. Malttamattomat pumppailijat voivat ostaa pääsyn ilmaiskierroksille milloin tahansa rahasummalla, joka vastaa 80-kertaa sen hetkistä panosta.